Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.09.2010 13:18
A A A

Lindén: Maaseudun laajakaistarahaa Itellan kirstusta

Viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) mielestä postinjakelusta vastaava Itella voisi osallistua haja-asutusalueiden asukkaiden laajakaistakustannuksiin. Itella voisi vastaavasti harventaa postinjakelukertoja, jos asukkaat suostuvat ottamaan postinsa vastaan osin sähköisesti.

– Jos löytyy innokkaita, kysehän on sopimusasiasta. Näen siinä kuitenkin suuria mahdollisuuksia, Lindén sanoi järjestämässään toimittajatapaamisessa.

Lindénin mukaan ensi kuussa eduskuntaan tulevassa uudessa postilakiesityksessä taataan postin jakelu perinteiseen tapaan viidesti viikossa. Sen sijaan erillisestä varhaiskannosta luovuttaisiin ja kirjeposti jaettaisiin kerran päivässä.

Myös kirjeiden kaksi maksuluokkaa yhdistettäisiin yhdeksi postimerkkikirjeeksi, jonka hinta olisi ykkösluokan kirjettä halvempi.

Uudessa postilaissa ollaan myös luopumassa vaatimuksesta, että joka kunnassa olisi postin toimipiste. Tilalle tulee vaatimus toimipisteen sijainnista kohtuullisen matkan päässä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa