A A A

Äänestysinto näyttää kasvavan

Kuva: Jussi Miettinen Paavo Lipponen kehottaa kaikkia käyttämään äänioikeuttaan presidentinvaalien toisella kierroksella ja aikoo itsekin äänestää.

Paavo Lipponen kehottaa kaikkia käyttämään äänioikeuttaan presidentinvaalien toisella kierroksella ja aikoo itsekin äänestää.

Presidentinvaalin asetelma kahden ehdokkaan välillä näyttää lisäävän kansalaisten äänestysaktiivisuutta.

Vaikka toisen kierroksen ennakkoäänestys on jatkunut kipakassa pakkasessa melko vaisuna, se ylitti aiemmat tulokset.

Neljäntenä ennakkoäänestyspäivänä uurnilla on käynyt lähes miljoona kansalaista. Se on hieman enemmän kuin kaksissa edellisissä vaaleissa.

Kun nyt äänestämässä on käynyt kansalaista noin 23 prosenttia, kuusi vuotta sitten vastaavana päivänä luku oli alle 20 prosenttia

Tuolloin vastakkain olivat nykyinen presidentti Tarja Halonen ja kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö.

Presidentinvaalissa ei ennakkoäänissä aiemminkaan ole tapahtunut suuria muutoksia.

Sekä vuosina 2000 että 2006 neljännen päivän äänestysprosentit ovat pysyneet 20 prosentin tasolla.

Ennakkoon voi äänestää ensi viikon tiistaihin saakka. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai.

Äänestyspaikat ovat samat kuin vaalin ensimmäisellä kierroksella. Ne sijaitsevat kunnasta riippuen muun muassa posteissa sekä kuntien virastoissa ja kirjastoissa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa