Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.11.2009 04:29
A A A

Kaikilla H1N1-rokotus ehkä jo helmikuussa

Kaikki suomalaiset saavat halutessaan sikainfluenssarokotuksen. Rokotukset alkanevat tammikuussa, kun kaikki riskiryhmät on saatu rokotettua.

Ilmainen ja vapaaehtoinen rokottaminen tähtää väestön suojaamiseen seuraavalta sikainfluenssa-aallolta. Epidemia-aaltoja saattaa tulla kaksi tai kolme, kuten aiemmissakin pandemioissa.

THL:n tutkimusprofessori Petri Ruutu pitää todennäköisenä, että kattava rokotus estää toisen aallon tulemisen tänä talvena. THL:n virusinfektioyksikön johtaja Ilkka Julkunen kertoi sikainfluenssaviruksen muuntuvan vain vähän, kausi-influenssan tavoin.

– Nykyinen rokote antaa ainakin muutamaksi vuodeksi hyvän immuunisuojan.

Tällä hetkellä noin miljoona suomalaista on saanut piikkinsä, ja tälle viikolle rokotetehdas on luvannut noin 240 000 annosta.

Rokotetta tulee jatkossakin tipoittain, mutta tehdas on jälleen luvannut erien suurenevan. Kilpi arvioi, että parhaimmillaan koko kansan rokottaminen voisi olla ohi vasta helmikuun lopulla.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa