Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.08.2009 08:27
A A A

Netillä keskeinen rooli

Vaikka moni keskustan kansanedustaja ei ole nettisivujaan kesällä juuri päivittänyt, keskustan tiedottaja Matti Mönttinen kiistää väitteen siitä, että keskusta olisi jäljessä verkkoaktiivisuudessa muihin puolueisiin nähden.

- Meillä on esimerkiksi erittäin voimakas läsnäolo sosiaalisissa medioissa, sekä kansanedustajilla että ministereillä, Mönttinen vakuuttaa.

- Voi olla kansanedustajia, jotka ovat aktiivisempia facebookissa kuin omien sivujensa päivityksessä. Perusasia jatkossakin on kuitenkin se, että on omat nettisivut.

Mönttisen mukaan moni maakuntien edustaja voi olla tottunut pitämään yhteyttä äänestäjiin lähinnä suullisesti suoran vuorovaikutuksen keinoin.

Keskusta on osana puolueen strategiatyötä uudistamassa muun muassa puolueen nettisivuja. Keskusta edustaa Mönttisen mukaan vahvasti "politiikka 2.0" -ajatusta, jossa nettiä hyödyntämällä pyritään siihen, että puolueen toiminta houkuttelisi nykyistä enemmän ihmisiä osallistumaan.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa