Nuorisosäätiön vaalirahoituksesta ei uusia tietoja
STT
Nuorisosäätiön vaalirahoituksesta ei ole löytynyt uusia epäselvyyksiä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn uusimmassa selvityksessä poliittisen tuen osalta ei tullut esiin mitään uutta.
Esimerkiksi ARA-asuntojen asukkailta perityillä vuokrilla ei ole rahoitettu keskustan kansanedustajien vaalikampanjoita lukuun ottamatta kahden kiinteistöyhtiön yhtä tauluhankintaa ja yhtä seminaarimaksua. ARAn mukaan niiden rahallinen merkitys on ollut vähäinen.
ARA korostaa, että poliittisen toiminnan tukeminen ei kuitenkaan voi kuulua yleishyödylliseksi nimetyn sosiaalista asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavan yhteisön toimintaan. Tämän estää jo arava- ja korkotukilainsäädäntö.
Sen sijaan Nuorisosäätiö ja sen omistamat kiinteistöyhtiöt eivät ole riittävällä tarkkuudella noudattaneet lainsäädännön asettamia vaatimuksia. ARA toteaa tarkastuskertomuksessaan, että puutteita ilmeni muun muassa eri rahoitusmuodoin rahoitettujen asuntojen tuottojen ja kulujen erillään pidon seurannassa ja vuokrissa sekä tuleviin korjauksiin kerättyjen varojen käytössä.
Nuorisosäätiön kuluihin todettiin sisältyvän kustannuksia, joiden perusteita ja kohtuullisuutta ei ARAn mielestä voi kaikilta osin pitää sosiaalista asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavalle yhteisölle hyväksyttävänä.
Ympäristöministeriö antoi marraskuussa ARAlle huomautuksen Nuorisosäätiön eräälle kohteelleen myöntämästä ylisuuresta avustuksesta. Sille myönnettiin ARAn avustusta 1,5 miljoonaa enemmän kuin sille olisi ministeriön tiukentuneen ohjeistuksen perusteella kuulunut.
Kritiikin kohteeksi on joutunut erityisesti kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.). Hän on katsonut tarkistaneensa jääviyskysymykset silloin, kun hän oli ARAn johtokunnassa päättämässä johtamansa Nuorisosäätiön tuista.