Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.01.2009 08:54
A A A

Sähköisestä äänestyksestä tehdyt valitukset nurin

Kolmeen kuntaan uusia kuntavaaleja vaatineet eivät anna periksi, vaan valittavat korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Helsingin hallinto-oikeus ilmoitti hylänneensä kaikki valitukset lokakuun kuntavaalien sähköisen äänestyksen ongelmista, eikä uusintavaaleja sen mielestä tarvitse järjestää.

Kuntavaalien uusiminen Vihdissä, Karkkilassa ja Kauniaisissa riippuu nyt korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä. Ratkaisun saaminen kestänee kuukausia, sillä valitusaikakin umpeutuu vasta helmikuun alussa.

Helsingin hallinto-oikeuden mielestä kuntavaaleja ei näissä kunnissa toimitettu vaalilaissa tarkoitetulla tavalla virheellisessä järjestyksessä tai lainvastaisesti. Äänestäjien ohjeistus sähköisen äänestysjärjestelmän käyttöön ei myöskään ollut virheellistä, mutta siinä oli selkeyttämisen ja yhtenäistämisen varaa. Puutteita oli oikeuden mukaan myös sähköisen äänestysjärjestelmän suunnittelussa, toteutuksessa ja toimivuudessa.

Valittajat ovat päätöksestä tyrmistyneitä ja katsovat oikeuden vähätelleen sähköisen äänestyksen ongelmia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa