Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.02.2012 22:13
A A A

Yo-kokelaan omaisuutta varastettiin Lyseossa

Kuva: Satu Kakkori Jyväskylän Lyseon lukio sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa.

Jyväskylän Lyseon lukio sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa.

Ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät perjantaina Jyväskylän Lyseon lukiossa ikävästi, kun erään opiskelijan omaisuutta varastettiin kokeen aikana.

Kirjoituksiin saapunut tyttö jätti laukkunsa tuloaulaan ja siirtyi tekemään äidinkielen tekstitaidon koetta saliin. Sillä välin tytön aulaan jättämästä laukusta varastettiin lompakko, jossa oli rahaa 25 euroa.

Lyseon rehtori Mika Rantala kertoi, että koulun videokameravalvonnan ansiosta on päästy teosta epäillyn jäljille. Rantalan mukaan lompakkovarkaudesta epäillään Jyväskylän aikuislukion puolella opiskelevaa henkilöä. Asiasta on tehty poliisille rikosilmoitus.

– Ylioppilaskirjoituksiin saapuvia opiskelijoita on kehotettu jättämään arvotavaransa koulun vahtimestarille, joka toimittaa ne kansliaan kokeen ajaksi. Sieltä opiskelijat ovat hakeneet ne kokeen jälkeen. Tässä tapauksessa opiskelija oli kuitenkin jättänyt lompakkonsa aulaan, Rantala taustoitti tapahtumaa.

Rantalan mukaan perjantain kokeen aikana ei ole tullut ilmi muita varkaustapauksia.

Hänen mukaansa koululla on sattunut aikaisemminkin vastaavanlaisia tapauksia, joskin harvoin.

– Joskus oli sellainen tapaus, jossa koulun ulkopuolinen henkilö oli päässyt sisälle ja käynyt oppilaiden takin taskuja läpi oppituntien aikana, Rantala sanoi.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa