Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.11.2009 05:48
A A A

Päiväkotien meluun ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota

Päiväkotien meluun ei edelleenkään kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Ääni- ja puhehäiriöiden tutkija hämmästelee välinpitämätöntä asennetta, sillä kova melu haittaa pienten lasten kehitystä. Lapsen puheen ja kielen kehitys saattaa vaikeutua, unen laatu heiketä ja keskittymiskyky häiriintyä.

Melu- ja akustiikkakonsultti Jaana Jokitulppo insinööritoimisto Akukonista on tehnyt melumittauksia Pitkäkankaan päiväkodissa Oulunsalossa lokakuusta lähtien. Lisäksi hoitajien melulle altistumista on seurattu henkilökohtaisten annosmittarien avulla. He pitävät myös päiväkirjaa meluvalon käyttökokemuksista.

– Lasten ja hoitohenkilökunnan päivittäinen melualtistus on noin 70–80 desibeliä. Se ei vaurioita kuuloa, mutta on melkoinen rasite, hän toteaa.

Melutaso vaihtelee päivän aikana suuresti. Eniten ääntä syntyy esimerkiksi ruokailu- ja leikkitilanteissa. Lapsen itku voi nostaa melutason äkillisesti yli 100 desibeliin.

Kovan metelin seurauksena lapselle voi myös tulla äänihäiriöitä, kun hän joutuu puhumaan kovempaa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa