Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 23.09.2012 13:50

Pienyrittäjät veisi työsuhdeturvan työntekijöiltään

Suomen Pienyrittäjät vaatii työsuhdeturvan poistamista pienyritysten työntekijöiltä. Yhdistyksen mielestä nykyinen malli estää työllistämistä.

Yhdistyksen mukaan tuhannet yrittäjät olisivat valmiita palkkaamaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria töihin, mutta eivät työsuhdeturvan pelottavien sanktioiden vuoksi uskalla.

Suomessa tarvitaan uutta ajattelua työpaikkojen luomiseksi irtisanomisten ja lomautusten kiihtyessä, Pienyrittäjät katsoo.

Pienyrittäjät viittaavat Britanniassa valmisteilla olevaan lakiin, jonka ansiosta pienyrittäjä voi joustavasti palkata ja erottaa työntekijänsä. Yhdistys haluaa myös Suomeen lain, joka mahdollistaa työsuhteen päättämisen heti ilman erokorvauksia.

SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa tyrmää ehdotuksen. Hänen mielestään esitys ei ole tästä maailmasta.

- Jos Pienyrittäjät kuvittelevat tällä tavoin lisäävänsä hyvinvointia Suomessa ja tarjoavansa lisää töitä, niin tuskinpa tämä on lääke siihen, Elomaa sanoi STT:lle.

Myös Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus irtisanoutuu Suomen Pienyrittäjien ehdotuksesta.

Keskustelua aiheesta

Olikos se Matti Vanhanen kyseisen ay-liikkeen keulamies? :wink:

Kotimaa

Näin Ruotsin kuningas tuumasi urheilukollegoistaan 28.11.2014 21:21 (28.11.2014 21:28)
Marja-Liisa Lehtosen Evästupa pelasti Pylkönmäen 28.11.2014 18:31 (28.11.2014 21:33)
Tasa-arvoinen avioliittolaki johti sormusaleen 28.11.2014 17:15 (28.11.2014 17:43)
12
Suomi saa tasa-arvoisen avioliittolain 28.11.2014 13:26 (28.11.2014 13:45)
79
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen 28.11.2014 13:17 (28.11.2014 13:58)
Suomalaiset matkanneet Etelämantereelle viikon 28.11.2014 10:47 (28.11.2014 10:57)

Seuraa meitä Facebookissa