Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.02.2012 15:43

Tanssiopettajia epäillään useista seksuaalirikoksista

Pirkanmaalaisen tanssikoulun kolmea työntekijää epäillään seksuaalirikoksista. Poliisin tutkimusten mukaan suurin osa uhreista on alaikäisiä.

- Joukossa on enemmän kuin kaksi 15-vuotiasta tyttöä ja useampia alle 18-vuotiaita, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen.

Uhrien joukossa on muutamia täysi-ikäisiä.

Tanssikoulun kolmea työntekijää on kuultu epäillyistä raiskauksista ja seksuaalisista hyväksikäytöistä. Epäillyistä kaksi on yhä tutkintavankeudessa.

- Meillä on paha epäilys, että uhrien lukumäärä voi nousta. Vielä ei kuitenkaan puhuta kymmenistä vaan useista uhreista, Kinnunen sanoo.

Epäiltyjen rikosten tapahtumapaikoikkoja ovat Tampere, Nokia ja Ylöjärvi.

Tekoja on tapahtunut sekä tanssikoulun tiloissa että muualla. Tanssikoulun opettajia ovat työllistäneet myös lukuisat muut pirkanmaalaiset liikuntayritykset, jotka tarjoavat zumbatunteja tai muita latinalaisia tansseja.

Tutkittavana on muun muassa kuusi epäiltyä raiskausta, kaksi lapsen törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä, yksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, kaksi pahoinpitelyä ja kaksi laitonta uhkausta.

Keskustelua aiheesta

Sillä lailla minnekä nykyään uskaltaa lapsensa lähettää kun jokapaikka vilisee namusetijä,voi yhen kerran. :oops:

Kotimaa

Passinhakijan ei enää tarvitse mennä poliisin luo 27.11.2014 16:27 (27.11.2014 16:44)
4
Vinkkaa Linnan juhliin kutsun saaneesta meille! 27.11.2014 15:04 (27.11.2014 18:25)
26
Junckerin kaatoyritys epäonnistui 27.11.2014 13:20 (27.11.2014 13:36)
1
Karjalanpiirakalle ei haetakaan nimisuojaa 27.11.2014 10:04 (27.11.2014 10:39)

Seuraa meitä Facebookissa