Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
27.01.2009 13:26
Puolet nuorista ajaa ylinopeutta joka viikko
STT
Vain aniharva nuori kuljettaja kertoo noudattavansa nopeusrajoituksia.
Vahinkovakuutusyhtiö Ifin teettämässä kyselyssä joka toinen nuori kuljettaja sanoo ajavansa ylinopeutta vähintään kerran viikossa. Joka kolmas ajaa yli rajoitusten vielä useammin.
Ifin mukaan nuoret aiheuttavat liikennevahinkoja jopa kuusi kertaa todennäköisemmin kuin muut ikäryhmät.
Onnettomuuksien taustalla on muun muassa vähäinen ajokokemus. Nuorilla on kuitenkin vahva usko omaan ajotaitoon. Yli 80 prosenttia pitää itseään vähintään keskivertokuskina.