Puolustusvoimat huolestui Facebook-vakoilijoista

19.10.2008 1:40 (Päivitetty 19.10.2008 1:40)
Kuva: Jussi Nukari

Puolustusvoimat on huolissaan henkilöstönsä Facebookin käytöstä.

STT

Puolustusvoimat on huolissaan henkilöstönsä Facebookin käytöstä, kirjoittaa Turun Sanomat. Taustalla on huoli siitä, että vihollinen voisi hankkia verkon yhteisöpalvelusta tietoa tärkeissä asemissa olevista suomalaissotilaista.

Osa merivoimien työntekijöistä on jo saanut kehotuksen rajoittaa henkilötietojensa antamista. Muutoin puolustusvoimat myöntää, ettei se voi rajoittaa henkilöstönsä netin käyttöä.

Avainasemassa olevien sotilaiden pelätään olevan vihollisen ensimmäisiä kohteita. Tästä syystä esimerkiksi hävittäjälentäjien henkilöllisyys pyritään lehden mukaan Suomessakin salaamaan. Heitä ei esimerkiksi saa kuvata.

Kommentit

Intresentti kirjoitti 19.10.2008 22:06

Hämmästyttävää! Onko joku ammattisotilas laittanut oikeasti tietojaan Facebookiin tms. tietokantaan netissä julkiseen jakoon? Ei kai nyt sentään näin typeriä voi olla kukaan sellaisessa asemassa. Älkääs nyt.

Sotilaslentäjien ja sotilaslentokohteiden kuvauskielto on yleinen käytäntö kaikissa maissa.

 

 

 

 

Riikka kirjoitti 20.10.2008 14:07


Ei ole kuulunut tuollaisista uutisista, mutta tuleva pomosi varmaan tarkastaa löytyykö  sinusta enemmän tietoja  Facebookista. Kaikkea ei aina kannata kenellekään kertoa.

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.