Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.07.2010 08:01
A A A

Raju ukkosmyrsky moukaroinut Itä-Suomea, tuhannet ilman sähköä

Poikkeuksellisen raju ukkosmyrsky on aiheuttanut laajoja tuhoja Itä-Suomessa.

Myrskytuulet ovat kaataneet puita teille ja kiskoille sekä katkoneet sähköjä laajoilta alueilta. Suur-Savon sähköllä oli ilman sähköä jopa yli 28 000 asiakasta. Tällä hetkellä ilman sähköä on noin 14 000 asiakasta. Pahimmat myrskyn aiheuttamat ongelmat sähkönjakelussa ovat Vesannon ja Konneveden alueilla.

Yhtiö kertoo korjaavansa vaurioita täydellä kapasiteetilla. Pääosin sähköt palautuvat asiakkaille viikonlopun aikana. Pahimmilla alueilla sähköjen palautus onnistuu kokonaisuudessaan vasta ensi viikon puolella.

Lisäksi osia valtateistä 4, 6 ja 9 on suljettu tielle kaatuneiden puiden takia. Ukkospuuskat ovat kaataneet puita myös Keski-Suomessa.

Pelkästään Etelä-Savon alueella pelastuslaitoksella oli aamukolmeen mennessä ollut yli 170 tehtävää. Myrsky ei ole kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja. Savonlinnassa maisemaristeilijä joutui merihätään kovassa tuulessa, mutta kyydissä olleet noin 30 matkustajaa saatiin rantaan vahingoittumattomina.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosrintamaan on liittynyt poikkeuksellisen voimakkaita tuulenpuuskia. Rantasalmella ukkospuuskan nopeudeksi mitattiin jopa 29 metriä sekunnissa.

Ukkosrintama on liikkeessä luoteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan tänään ukkoskuuroja voidaan saada Pohjois-Karjalasta Perämeren pohjukkaan ulottuvalla vyöhykkeellä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa