Rakennusalan kuittikaupasta jättilasku veronmaksajille
STT
Rakennusalan jättimäisestä Anton-kuittikauppajutusta on syntynyt iso lasku veronmaksajille. STT:n tietojen mukaan rakennusalan rötösvyyhden kustannukset hipovat vähintään kolmea miljoonaa euroa.
Summassa on mukana palkka- ja muita kuluja sekä avustajien palkkiot. Tiedot perustuvat keskusrikospoliisin ja Helsingin käräjäoikeuden laskelmiin.
Juttu ei ole synnyttänyt vain menoja. Rikoshyötyä saatiin palautettua noin 1,5 miljoonaa euroa, kerrotaan KRP:sta.
Jutussa on kyse perusteettomien laskujen laatimisesta palkkiota vastaan työsuorituksista tai aliurakoinneista. Niiden avulla epäillään peitellyn mm. pimeää palkanmaksua.
Käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna 85 ihmistä vankeus- ja sakkorangaistuksiin. Heidät määrättiin korvaamaan verottajalle 5,6 miljoonaa euroa.
Ratkaisusta valittivat syyttäjä, Verohallinto ja 41 vastaajaa. Hovioikeus aloitti käsittelyn tänään.
Anton-kuittikauppa on laajin rikosasia, jota Suomessa on nykyaikana käsitelty. Esimerkiksi WinCapita-tutkinnassa on ollut mukana isompi joukko asianosaisia ja poliiseja, mutta syyteharkintaan vyyhti ei mene yhtenä kokonaisuutena.