Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.03.2010 08:58
A A A

Johanna Korhonen voitti irtisanomiskiistan hovissa

Toimittaja Johanna Korhonen on voittanut irtisanomiskiistan Alma Mediaa vastaan Helsingin hovioikeudessa. Alman täytyy maksaa Korhoselle noin 80 000 euroa korvauksia.

Korhonen sai lähtöpassit Alma Media -konserniin kuuluvan Lapin Kansan päätoimittajan paikalta toissa vuonna ennen kuin pesti ehti alkaa.

Korhosen mielestä potkujen syynä oli se, että hänen puolisonsa on nainen. Alma Media vetosi luottamuspulaan, joka syntyi muun muassa siitä, ettei Korhonen korjannut työnantajan käsitystä puolison sukupuolesta eikä kertonut tämän kuntavaaliehdokkuudesta.

Hovioikeus katsoi, ettei työnantajalla ollut erittäin painavaa syytä työsuhteen purkamiseen. Se arvioi, että Korhosen puolison sukupuolen selviämisellä työnantajalle oli olennainen osuus potkuihin. Hovioikeuden mielestä Korhonen tuli syrjityksi.

Helsingin käräjäoikeudessa Korhonen ei saanut korvauksia. Käräjäoikeus katsoi, että työnantajalla oli lailliset edellytykset purkaa työsopimus osapuolten välille syntyneen, Korhosen aiheuttaman luottamuspulan takia.

Alma Media on STT-Lehtikuvan toiseksi suurin omistaja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa