Palkkaustukikokeilu työllisti nuoria hyvin
STT
Palkkaustukijärjestelmä on toimiva keino nuorisotyöttömyyden vähentämiseen, toteaa nuorisotyöjärjestö Allianssi. Järjestö sai lupaavia tuloksia työllistämishankkeesta, jossa työnantajille maksettiin erityistä tukea alle 29-vuotiaiden palkkaamiseen.
Hanke työllisti noin 200 nuorta. Tukea riitti kullekin heistä vain lyhyeksi ajaksi, tavallisimmin kolmeksi kuukaudeksi. Kolmasosa hankkeen työllistämistä nuorista sai kuitenkin tukiajan loputtua lisääkin töitä samalta työnantajalta.
Allianssin hanke osoitti myös, että palkkaustukijärjestelmän avulla saadaan luotua nuorille työpaikkoja nopeasti. Nopeille keinoille on nyt tarvetta, sillä nuorisotyöttömyyden arvellaan olevan pahimmillaan tänä keväänä, kun vastavalmistuneet tulevat työmarkkinoille.
Valtionvarainministeriö esitti kuun alussa, että yrityksille maksettaisiin palkkatukea nuorten työllistämiseksi.