Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.07.2009 05:15
A A A

Saarijärvellä kadonnut pikkupoika löytyi

Saarijärven Lannevedellä eilen kadonnut pikkupoika on löytynyt aamulla hyvässä kunnossa, kertoo Keski-Suomen poliisi. Omille teilleen lähtenyt kuusivuotias löytyi noin kolmen kilometrin päässä katoamispaikalta.

Paikallinen asukas näki aamulla pojan juoksevan tiellä ja sai tämän pysähtymään. Poika ei osannut itse kertoa, missä oli viettänyt yön. Hän oli kuitenkin hyväkuntoinen ja kuiva, joten poliisin mukaan hän oli todennäköisesti ollut yön sisätiloissa.

Poika katosi sukulaistensa mökiltä Lannevesi-järven pohjoispäästä eilisiltana kahdeksan aikoihin.

Etsintöjä jatkettiin läpi yön, ja mukana oli enimmillään lähes sata henkeä. Osa etsijöistä liikkui jalkaisin, osa autoilla ja mönkijöillä ja osa moottoripyörillä. Poliisin ja vapaaehtoisten lisäksi mukana oli Rajavartiolaitoksen helikopteri ja useita poliisikoiria.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa