Sasi: Yle-asiassa vain Linden on muuttanut mieltään
STT
Yleisradion rahoitus- ja hallintokysymyksissä vain viestintäministeri Suvi Linden (kok.) on muuttanut mieltään, sanoo Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.). Sasi toivoo, että Ylen rahoitus ja hallinto ratkaistaan eduskunnassa vielä tämän vaalikauden aikana.
Viestintäministeri Suvi Lindén ilmoitti torstaina yllättäen, että päätökset Ylen rahoituksen uudistamisesta eli muun muassa ns. Yle-maksusta siirtyvät seuraavalle hallituskaudelle.
Verkkoapila-nettilehden tänään haastattelema Sasi sanoi odottavansa, että eduskuntaryhmien puheenjohtajat pystyvät ylihuomisen neuvottelussaan sopimaan menettelystä, jolla Ylen asioita viedään heti eteenpäin Mika Lintilän (kesk.) työryhmän esityksen pohjalta. Sasin mielestä eduskuntaryhmien puheenjohtajat voisivat sopia linjan ja esittää pyynnön Lindenille, että hallitus antaisi kyseisen esityksen.