Satamalakon syyllisten etsintä jatkuu
STT
Ahtaajien lakon päättyminen nostatti välittömästi sanailun työnantajien ja ay-liikkeen välille.
Elinkeinoelämän Keskusliiton mielestä yhteiskunta on käytännössä aseeton AKT:n lakon tapaisten työtaistelujen edessä. Siksi pitäisikin käynnistää vakava pelisääntökeskustelu työrauha- ja sovittelujärjestelmän tehostamisesta.
EK:n johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen arvioi, että "nyt hyväksytyn sovintoesityksen sisällössä ei ole mitään sellaista, joka oikeuttaisi tai jolla voisi perustella koko maan viennin pysäyttämistä".
Teollisuuden palkansaajat -neuvottelukunta puolestaan syyttää EK:ta konfliktin kärjistämisestä. TP:n mukaan EK olisi voinut estää työtaistelun.
Kolmeatoista liittoa edustava TP muistuttaa, että palkansaajat ovat tarjonneet EK:lle kolmessa eri vaiheessa mahdollisuutta laajempaan työmarkkinaratkaisuun.
Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinteen (sd.) mukaan EK saa nyt sen, mitä tilaa, sillä ahtaajien työtaistelutoimet tuskin jäävät viimeisiksi tällä työmarkkinakierroksella.
Ay-puolella arvioidaan, että "EK:ssa suunnan määrää suurteollisuus, jonka jalkoihin järjestön pienemmät toimijat jäävät".
TP:n jäsenliitot edustavat yhdessä lähes 700 000:tta palkansaajaa.