Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
15.01.2010 23:07
Sikainfluenssa jatkaa paikoin leviämistään
STT, Reuters
Sikainfluenssa on yhä maailmalla voimissaan.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan H1N1-virus leviää etenkin Pohjois-Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja joissakin Euroopan maissa. Euroopassa sairastumisista raportoivat edelleen mm. Romania, Ukraina ja Sveitsi.
WHO:n tilaston mukaan vahvistettuja kuolemantapauksia on nyt lähes 14 000.
Yhdysvaltain terveysviranomaiset kuitenkin arvioivat, että jopa 16 000 amerikkalaista on kuollut sikainfluenssaan. 80 miljoonan amerikkalaisen lasketaan sairastuneen.