Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.05.2009 18:14
A A A

Sikainfluenssa kalpenee monille vuosittaisille epidemioille

Sikainfluenssa kalpenee lukuisille vuosittain esiintyville epidemioille, sanovat yhdysvaltalaiset terveysasiantuntijat.

Tutkijat muistuttavat, että jokavuotiset kausi-influenssat aiheuttavat jopa 250 000-500 000 kuolemantapausta maailmanlaajuisesti. Sen sijaan Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan sikainfluenssaan on kymmenessä päivässä sairastunut noin tuhat ihmistä, ja tautiin kuolleita on alle 30.

Tutkijoiden mukaan sikainfluenssan taustalla oleva H1N1-virus on vielä kaukana vakaviksi pandemioiksi äityneistä viruksista. Epidemiologi James Nataro Marylandin yliopistosta sanoo, että tällä hetkellä sikainfluenssa muistuttaa ennemminkin normaalia kausi-influenssaa.

Asiantuntijat painottavat kuitenkin seuraavansa H1N1-viruksen kehittymistä ja leviämistä tarkasti, sillä virus voi muuttaa muotoaan. WHO arvioi maanantaina, että sikainfluenssan vaarallisempi toinen aalto voi olla vasta edessä, kun seuraava influenssakausi syksyllä käynnistyy pohjoisella pallonpuoliskolla.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa