Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2012 03:20
A A A

Suomeen yrittää laittomasti yhä useampi afrikkalainen

Suomeen laittomasti yrittävien joukossa on yhä useammin ihmisiä läntisestä ja keskisestä Afrikasta. Uusia tulomaita ovat esimerkiksi Kamerun, Norsunluurannikko ja Kongo. Valtaosa tulijoista on nuoria miehiä.

Useimmille Suomi on kauttakulkumaa, josta aiotaan jatkaa muualle Schengen-alueelle. Suosikkimaita ovat Italia, Espanja, Ranska ja Saksa.

Viranomaisten mukaan Kaakkois-Suomen raja on läpikulkualuetta, jonne tullaan Venäjän kautta Pietarista tai Moskovasta. Osa päätyy yrittämään EU-rajan ylitystä Viron ja Latvian kautta.

Pohjois-Afrikasta alkunsa saanut arabikevään pakolaistulva ei kasvattanut laitonta maahantuloa Suomeen. Alueen maista esimerkiksi Libyassa tilanne on kuitenkin varsin sekava. Maan tulevilla tapahtumilla voi olla vaikutusta tilanteeseen myös Suomen rajoilla.

Suurimpia Suomeen pyrkiviä afrikkalaisryhmiä ovat somalit. He myös haluavat jäädä tänne perheenyhdistämissyistä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa