Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.12.2009 22:22
A A A

Tallqvist vaatii tiukennuksia hoitajien valvontaan

Kansanedustaja Tarja Tallqvistin (kd.) vaatii tiukennuksia hoitoalan työntekijöiden valvontaan. Tallqvistin mielestä hoitoalan johtajat ja poliisi pitäisi velvoittaa kertomaan terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralle, jos asiakkaiden tai potilaiden turvallisuus on mahdollisesti vaarantunut. Nyt velvollisuutta ei ole.

– Jos työntekijä on esimerkiksi syyllistynyt lääkevarkauteen työpaikaltaan, työnantaja voi valintansa mukaan ilmoittaa tai olla ilmoittamatta tapahtuneesta, Tallqvist sanoo.

Tallqvistin mielestä riittävän tiukka valvonta takaisi potilasturvallisuuden lisäksi työrauhan moitteettomasti toimiville työntekijöille.

Kansanedustaja ihmettelee myös sitä, miksei tuomioistuimen tarvitse ilmoittaa Valviralle kuin vankeusrangaistuksiin johtaneista rikoksista ja työaikana tehtyjen rikosten tuomioista.

Tallqvist on jättänyt lakialoitteet ilmoitusvelvollisuuden tiukentamiseksi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa