Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.03.2012 12:04

Talvivaaran kuolemantapauksesta rikostutkinta

Sotkamossa kaivosyhtiö Talvivaaran työntekijän kuolemasta on aloitettu rikostutkinta. Kainuun poliisi selvittää, onko kaivoksella metallin talteenoton yhteydessä syyllistytty työturvallisuuslain vastaiseen toimintaan ja siten mahdollisesti aiheutettu työntekijän kuolema.

- Työturvallisuusrikoksesta epäillään lähinnä työnjohtajia. Heitä on arviolta puolenkymmentä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Seppo Nordström.

Kaivosyhtiön vuonna 1976 syntynyt työntekijä kuoli kaivoksen metallitehtaan ulkopuolella Sotkamossa 15. maaliskuuta. Tarkka kuolinsyy ei ole vielä selvillä. Yhtenä mahdollisuutena kuitenkin pidetään myrkkykaasuja, sillä miehen työkohteessa oli mitattu kohonneita rikkipitoisuuksia.

Nordströmin mukaan rikostutkinnassa on selvitettävänä muun muassa se, mistä myrkkykaasut olivat peräisin.

Keskustelua aiheesta

Elämän menetys on hieman liian suuri hinta työturvallisuusopetuksesta.

Hyvä, että tutkitaan ja hyvä jos löydetään parempia toimintatapoja. On tainnut nämä asia hieman päästä unohtumaan alan ammattilaisilta aikojen saatossa.

Kotimaa

Poliisi: Mies riehui Kouvolan kansalaisopistossa 26.3.2015 16:48 (26.3.2015 17:43)
2
Jyväskylän keskustassa laaja sähkökatko 26.3.2015 14:49 (26.3.2015 15:40)

Eduskuntavaalit 2015 »

Vaalikone »

Sponsoroidut vaaliblogit (mainos)

Seuraa meitä Facebookissa

Työpaikat