Tunteet eivät ole pahasta työpaikalla

23.11.2009 21:13 (Päivitetty 23.11.2009 21:13)
Kuva: Virpi Taipale

Tunteita ei pidä muurata pois näkyvistä työelämässäkään, varoittaa tutkija. Seppo Arkivuo näytti konkreettisempaa muuraamisen mallia Pihtiputaan Tahkopolun koulussa vuonna 2007.

Piia Kuusisto

Suomalaiset ovat perinteisesti tottuneet kätkemään tunteensa työelämässä. Tunnetutkija, psykologi ja filosofian tohtori Mikael Saarisen pitää toimintamallia mahdolisesti jopa haitallisena.

- Jos ihmisen pitää erottaa tiukasti työminä kaikesta muusta, niin silloin kysymyksessä on jo jonkinasteinen persoonallisuushäiriö. Meidän kulttuurissa tunteita työpaikalla pidetään kuitenkin niin kiusallisena asiana, että niiden esille tuomista ei siksi kannusteta, Saarinen sanoo.

Tunteiden kieltämisen ja tukahduttamisen vastakohtana on ylitunteellisuus, jolloin tunteet ottavat liiaksi vallan. Tämäkään ei Saarisen mukaan ole hyväksi työyhteisölle.

- Työpaikka on työntekoa varten, mutta kyllä sielläkin pitäisi olla tilaa tunteille. Tunteista on paljon hyötyä myös työn tekemisen kannalta, sillä ne suuntaavat mielenkiintoamme ja motivoivat toimintaamme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ylitunteellisuutta, eli kenenkään ei tarvitse juosta pomon luokse halailemaan, hän muistuttaa.

Lue lisää tiistain Keskisuomalaisesta. Tiesitkö, että Keskisuomalaisen kestotilaus maksaa vain 0,68 euroa / päivä. Kestotilauksen voit tehdä täältä. Voit tilata myös näköislehden irtonumeron täältä.
PÄIVÄN KYSYMYS

Näytätkö tunteesi töissä?

54% Kyllä
46% Ei
Ääniä annettu: 393
Äänestys on sulkeutunut
Keskustelua aiheesta Yksinäinen setämies | 24.11.2009 10:37:54 Jos ihmisen pitää erottaa tiukasti työminä kaikesta muusta, niin silloin kysymyksessä on jo jonkinasteinen persoonallisuushäiriö. Meidän kulttuurissa tunteita työpaikalla pidetään kuitenkin niin kiusallisena asiana, että niiden esille tuomista ei siksi kannusteta, Saarinen sanoo.

...
Vastauksia: 6 | Osallistu keskusteluun