Turvaisiko lapsi työpaikan?

8.6.2009 8:12
Kuva: Petteri Kivim�ki

Tytti Pääkkönen

Suunnittelutoimisto N2:n Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan noin puolet pääkaupunkiseudun naisista hyväksyy raskaaksi hankkiutumisen keinona turvata työpaikkansa säilyminen.

Tutkimuksesta ilmeni myös, että estääkseen työpaikkansa menetyksen naisista 15, 4% on myös ajatellut toteuttavansa suunnitelmansa. Raskaaksi tuleminen on siten suositumpi toimenpide työpaikan turvaamiseksi kuin sapatti- tai vuorotteluvapaalle jääminen tai työpaikanvaihdos. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun työssäkäyvistä naisista 45,9 % on tilanteessa, jossa lapsen hankinta voisi olla heille ajankohtaista.

Tutkimus on osa N2:n omaa rekrytointikampanjaa. "Taantuman myötä mainosalalla irtisanotaan nyt paljon ihmisiä. Me olemme poikkeuksellinen toimisto, sillä irtisanomisten sijaan etsimme uusia työntekijöitä," kertoo toimitusjohtaja Alex Nieminen N2:sta. "Tutkimus teetettiin, koska halusimme herättää keskustelua talouden laskusuhdanteen ja syntyvyyden yhteydestä, mutta myös ohjata keskustelua pakolliseen rakennemuutokseen alalla.

Helsingin Sanomissa sunnuntaina 7.6 julkaistu N2:n työnhakuilmoitus on otsikoitu "Varmin tapa säilyttää työpaikka mainosalalla on hankkiutua raskaaksi".

Keskustelua aiheesta Dalai | 8.6.2009 13:34:34 Näillä tulevilla lapsilla on edessään loistava tulevaisuus, äiti näyttää esimerkkiä ja moraalista vastuuntuntoa. Vastauksia: 2 | Osallistu keskusteluun