Urpilainen: Maahanmuuttoasioissa epäonnistuttu
STT
SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mielestä suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa on epäonnistuttu, kun maassa on toistakymmentä vuotta sitten maahan saapuneita, jotka eivät osaa kieltä edes auttavasti. SDP:ssä valmistellaan maahanmuuttopoliittista ohjelmaa, jonka johtoajatus on "maassa maan tavalla".
Urpilainen linjasi puolueensa maahanmuuttopolitiikkaa tänään Vantaalla SDP:n puolueosastojen puheenjohtajapäivillä. Lausahdus "maassa maan tavalla" särähti ainakin jyväskyläläisen Aila Kruusin korvaan, sillä tämä pyysi asiaan täsmennystä. Urpilaisen mukaan se tarkoittaa, että esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaukset ja kunniamurhat eivät ole hyväksyttäviä, vaan on noudatettava suomalaisia lakeja.
– Maassa maan tavalla tarkoittaa myös sitä, että kun tänne tullaan, opiskellaan kieltä. Se voi olla ruotsin kieli, se voi olla suomen kieli, mutta opiskellaan kieli, jotta päästään osaksi yhteiskuntaa. Se tarkoittaa myös sitä, että jos sinä olet työikäinen ihminen, sinä teet töitä niin kuin kaikki muutkin ihmiset Suomessa tekevät, Urpilainen sanoi puolueväelleen.