Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.01.2010 15:09
A A A

Uusi sikainfluenssa-aalto voi tulla jo ennen kevättä

Uusi sikainfluenssa-aalto saattaa rantautua Suomeen vielä tänä talvena. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan suuri määrä uusia sairastumisia tulee joka tapauksessa ensi talven kausi-influenssan aikaan.

Syksyn pandemian aikana sikainfluenssaan sairastui ainakin kymmeniätuhansia ihmisiä. Sairaaloissa on hoidettu noin 1 500:aa potilasta. Kuolemantapauksia on ollut noin 40, ja lähes kaikilla heistä oli jokin perussairaus.

Tautia vastaan on rokotettu noin 1,7 miljoonaa ihmistä. Suuressa osassa kuntia riskiryhmät on saatu jo rokotettua ja kunnat rokottavat parhaillaan perusterveitä aikuisia.

Rokotusinto on kuitenkin ollut monissa paikoissa laimeaa.

Viranomaiset suosittelevat rokotteen ottamista, vaikka tautitapauksia ei tällä haavaa ole paljon. Seuraavan tautiaallon voimakkuuteen vaikuttaa paljon se, kuinka moni on saanut rokotuksen sairautta vastaan.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa