| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa |
|
|
|
Valokuva voi auttaa mökkimurron selvittämisessä
Kesähuviloiden kohentunut varustelutaso lisää myös varkaiden kiinnostusta mökkejä kohtaan. Kesämökkiseutuna tunnetun Etelä-Savon poliisista arvioidaan, että mökkimurrot ovat alueella lisääntyneet tänä vuonna runsaasti.
Virkavalta kehottaa mökkiläisiä merkitsemään talven ajaksi mökille jätetyt tavarat ja valokuvaamaan irtaimiston.
– Ottakaa mahdollisimman paljon yleiskuvia, joissa näkyvät ne käkikellot ja seinätaulut, vinkkaa vanhempi konstaapeli Juha Puustinen Etelä-Savon poliisista.
Kuvista on apua paitsi poliisille myös vakuutusyhtiölle, josta saa kuvien avulla helpommin korvauksia vahingoista.
– Murtohälyttimet ovat hyvä keino suojata kesähuvilaa. Etävalvonnan voi rakentaa nykyisin suhteellisen edullisesti, kertoo puolestaan sisäministeriön poliisiylitarkastaja Robin Lardot.
Viranomaisten mukaan mökkimurrot ovat Suomessa yleensä paikallisten tekemiä, ja riskialttein vuodenaika on syksy. Murtoja tehdään erityisesti Etelä-Suomessa ja Savossa, missä on paljon kesäasuntoja.



