Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.03.2010 00:05
A A A

Lapsen käytös voi paljastaa vanhempien päihdeongelman

Lasten parissa työskentelevät kohtaavat usein lapsia, jotka oireilevat vanhempiensa päihteiden käytön vuoksi. Yleisimmin mainittuja oireita olivat levottomuus, hermostuneisuus, ylivilkkaus ja itkuisuus.

Yli 60 prosenttia A-klinikkasäätiön vuoden alussa tekemään kyselyyn vastanneista ammattilaisista oli viimeksi kuluneen vuoden aikana tavannut työssään lapsia, joiden kotona tuntui käytettävän liikaa päihteitä. Useimmin epäilys heräsi lapsen oireilun vuoksi.

Lähes kaikki pyrkivät auttamaan lasta jollain tavalla. Asiaan oli yleensä tartuttu ottamalla asia puheeksi omassa työyhteisössä tai keskustelemalla suoraan vanhempien tai lapsen kanssa. Monet kokivat kuitenkin, ettei heillä ollut riittävästi tietoa siitä, miten näitä lapsia voisi auttaa.

Kyselyyn vastasi 1 631 varhaiskasvatuksen, opetuksen, sosiaali- ja terveystoimen tai nuorisotyön ammattilaista eri puolilta Suomea.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa