Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 28.10.2008 12:16
A A A

Varjovaalit ennustivat äänestystä vaihtelevasti

Keskisuomalaisen verkkopalvelussa lauantaina päättyneet varjovaalit ennustivat kuntavaalien tulosta vaihtelevasti. Uudessa Jyväskylässä 37 prosenttia todelliseen valtuustoon päässeistä äänestettiin valtaan myös varjovaaleissa.

Jämsässä todellisista valtuutetuista 30 prosenttia menestyi varjovaaleissa valtuustopaikan arvoisesti. Hankasalmella luku oli 37 prosenttia ja Joutsassa 41 prosenttia. Kannonkoskella peräti 65 prosenttia todelliseen valtuustoon nousseista selvisi valtuustoon varjovaaleissa. Tosin kunnassa oli vain 28 ehdokasta.

Jyväskylässä todellisten vaalien äänikuningatar Henna Virkkunen (kok.) oli kärkipaikoilla myös varjovaaleissa. Samoin JYP:n maalivahdin Sinuhe Wallinheimon (kok.) ja Touko Aallon (vihr.) menestystä pystyi ennakoimaan varjovaalien perusteella. Toisaalta todellisia romahduksiakin nähtiin. Esimerkiksi Jorma Luotio (vihr.) keräsi varjovaaleissa 2 409 äänen potin, mutta todellisissa vaaleissa kannatus riitti vain 35 ääneen.

Keskisuomalaisen varjovaaleissa annettiin 570 380 ääntä. Vaalipiiriin äänioikeutettujen määrään suhteutettuna tämä tarkoittaa, että äänestysprosentti nousi peräti 265:een. Huimaa lukemaa selittää luonnollisesti se, että leikkimielisessä palvelussa oli mahdollista äänestää useita kertoja ja useissa eri kunnissa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa