Video: Tämän takia Haavisto menisi inttiin
Shahin Doagu
Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr.) kampanjoi sunnuntaina Keski-Suomessa. Jyväskylään matkalla ollut Haavisto pysähtyi aamulla kampanjatilaisuudessa Jämsän Patalahden ST1 -huoltoasemalla. Huoltoasemalle Haavistoa saapui tapaamaan useita kymmeniä henkilöitä. Heidän joukossaan nähtiin esimerkiksi Idolsista julkisuuteen ponnahtanut Martta Hakala.
Jämsästä Haavisto jatkoi matkaansa Jyväskylään, jossa tapasi äänestäjiä Aalto-salilla. Haaviston vaalikampanjan kunniaksi järjestetty kansanjuhla veti A-salin täyteen väkeä, järjestäjien mukaan 500–600 henkilöä.
Kello 11 alkanut juhla täytti A-salin nopeasti ja osa halukkaista jäi ulkopuolella. Haavisto halusi kuitenkin tavata kaikki paikalle saapuneet ja menikin ulos tervehtimään ulkopuolelle jääneitä kannattajiaan.
Niin nuorista kuin iäkkäistä kuuntelijoista muodostuneelle yleisölle juhlassa esiintyi muun muassa muusikot Timo Rautiainen ja Mikko Kuustonen.
Videohaastattelussa Haavisto vastaa Keskisuomalaisen lukijoiden esittämiin kysymyksiin. Haavistolta haluttiin kysyä esimerkiksi, menisikö hän asepalvelukseen, jos hän olisi nyt kutsuntaiässä.
Lukijoilla oli mahdollisuus esittää Haavistolle ja maanantaina Jyväskylässä vierailevalle Sauli Niinistölle (kok.) kysymyksiä, joista Keskisuomalaisen toimitus valitsi muutaman.

