Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.11.2010 19:43
A A A

Ainoille ja reinoille

Aino ja Reino ovat niin vanha aviopari, että kaikkinainen vuorovaikutus on rapissut aikapäiviä sitten. Arkimenon tulkkina urahtelee pystykorva Hilla - kunnes Aino saa tarpeekseen ja kutsuu pelastajaksi Mieskuiskaajan.

Tästä hykerryttävästä asetelmasta lähtee vauhtiin Teatteri Eurooppa Neljän kamarinäytelmä Mieskuiskaaja.

Jouluun mennessä Ainon ja Reinon tarina on viihdyttänyt katsojia Keuruulla yhdeksän kertaa ja poikennut ainakin Muuramessa, Pihtiputaalla, Uuraisten Kyynämöisellä, Saarijärvellä, Petäjävedellä ja Konnevedellä.

- Koirien ja hevosten kouluttaminen on tuttua, me koulutamme Reinoa vähän samaan tapaan. Aina on tosin muistettava myös se, että vikaa voi olla emännässäkin. Silmät avoimina peiliin katsoen olen tekstin kirjoittanut, eikä siinä silitellä miestä, ymmärretään kylläkin, myhäilee käsikirjoittaja ja Reino Erkki Teittinen.

Ainona nähtävä Anna-Maija Hilpinen ja Hillana haukahteleva Sipriina Kauranen uskovat lämminhenkisen komedian voivan raivata tietä muidenkin ainojen ja reinojen keskusteluille. Näytelmän sanomaa peilataan tuttuun E4-tapaan myös musiikilla.

Monenlaisilla näyttämöillä häärinyt ryhmä sanoo olevansa pappilassa tavallaan uuden edessä: Kuin yleisön kanssa yhteisessä olohuoneessa, intiimisti ja ilman monia teatterin elementtejä, esimerkiksi erikoisvaloja.

- Orkesteria ei ole, laulamme livenä, eivätkä nappulat näytä kaakkoon. On vapauttavaa, kun ei ole kahlittu tekniikkaan, miettii Kunto Ojansivu.

Nanna Rantanen, yksi pappilan yrittäjistä, iloitsee teatteriryhmän kanssa syntyneestä yhteistyöstä. Näytössarjan tuominen pieneen saliin on aiheuttanut jännityshetkiä, mutta jo nyt lippuja ruumiin- ja hengenravinnon nautintaan on myyty lähes 900.

- Nyt me teatterilaiset ihmettelemme, miksemme koskaan tehneet näytelmää Saarijärven Kolkanniemen pappilaan, vaikka olimme siellä yhdeksän vuotta, päivittelee Ojansivu.

Mieskuiskaajan kantaesitys Keuruun vanhassa pappilassa torstaina.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Kulttuuri