Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.09.2010 20:57
A A A

Ava & Frank - Musiikkiteatteri Palatsi

TEATTERI

Musiikkiteatteri Palatsi

Ava & Frank

Ensi-ilta Tampereella 2.9.2010

Musiikkiteatteri Palatsin syyskauden avaus Ava & Frank ammentaa 50-luvun Hollywoodista ja aikansa tähtipariskunnan Frank Sinatran ja Ava Gardnerin lyhyestä, mutta myrskyisästä suhteesta. Esityksen musiikki koostuu pääasiassa Sinatran ikivihreistä.

Katariina Leinon käsikirjoittama ja Petri Lairikon ohjaama esitys painottuu nimenomaan musiikkinumeroihin, joita on runsaasti, ja se onkin perusteltu ratkaisu, sillä Gardneria ja Sinatraa esittävät Arja Koriseva ja Miro Honkanen laulavat loistavasti kumpainenkin. Korisevan luontainen karisma kantaa aina piippuhyllylle saakka, ja silloin näyttelijäntyölliset pienet puutteet eivät häiritse. Honkanen on puolestaan löytänyt Sinatraansa sopivat elkeet, vaikka jääkin henkilönä etäisemmäksi.

Laulujen välissä tarinaa kuljettavat kohtaukset keskittyvät suhteen avainkohtiin. Käsikirjoitus on melko köykäinen, kohtausten funktio on lähinnä aasinsiltoina toimiminen musiikkinumeroiden välissä.

Sivuhenkilöt tupsahtelevat kohtauksiin, nimetään ja sitten he katoavat taas, jäämättä erityisemmin mieleen, ilahduttavana poikkeuksena Ari Myllyselän valtavan sympaattinen sateessa laulava Gene Kelly.

Sivuhenkilöitä ja lauluja karsimalla sekä pääparin suhdetta syventämällä esityksestä olisi ehkä saanut ihan oikean musikaalin. Mutta toisaalta, ehkä se ei ole ollut edes tavoitteena.

Esityksen ulkoisissa puitteissa ei ole moitteen sijaa, Tapio Keskitalon lavastus ja Kaija Serpenttiinin puvustus henkivät Hollywood-glamouria. Musiikkiteatteri Palatsin konsepti on vahvasti viihteellinen ja sellaisena tarjoaa varmasti hyvän vaihtoehdon omaa suosikkilajiaan etsivälle yleisölle. Niitä syvällisempiä kokemuksia voi sitten hakea jostain muualta.

Käsikirjoitus: Katariina Leino. Ohjaus: Petri Lairikko. Pääosissa: Arja Koriseva, Miro Honkanen, Ari Myllyselkä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Kulttuuri