Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.02.2010 13:12
A A A

"Ylenmääräiset rivoudet ovat karsiutuneet Fingerporista"

Kotimaisen sarjakuvan keulakuvaksi rynninyt Pertti Jarla on mies, joka ei osaa sanoa ei. Tästä todistaa hänen mukaansa se, että Jarlalta ilmestyy tänä vuonna peräti seitsemän eri julkaisua.

Ensinnäkin pukattiin ulos kolmas koostealbumi Fingerporista, joka on muodostunut jo ilmiöksi.

- Fingerporista ilmestyy keväällä myös Heräämisopas, johon kootaan kaikki hengellisaiheiset stripit. Lisäksi teen esimerkiksi Roman Schatzin kanssa opaskirjan miehen itsetyydytykseen. Siitä tulee aika siisti ja siveä.

Jarla väittää myös Fingerporin muuttuneen selvästi entistä kiltimmäksi.

- Ylenmääräiset rivoudet ovat karsiutuneet. Sarja ei ole enää sillä tavalla undergroundia.

Tosin Fingerpori kerää yhä tekijälleen fanien ohella jyrkkiä vihamiehiä. Jarla sai hiljattain lukijapalautteen, joka julisti "Tiedät missä paikkasi on oleva viimeisellä tuomiolla!". Tuolla tuskin tarkoitettiin taivaan ikuista iloa.

Sarjakuvasuosikki ei omasta mielestään juurikaan hammastele kristinuskon suuntaan.

- Sen sijaan olen ollut ennakkoluuloinen ja piikikäs itämaisten uskontojen suhteen. Niihinhän suhtaudutaan yleensä myönteisesti.

Jarlan oma suosikki Fingerpori III -albumilla onkin strippi, jossa naiskirjailija kertoo, että hänestä tuli uusi ihminen munkkien seurassa. Noinkin voi sanoa: kirjailija tuli raskaaksi ja synnytti lapsen.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Kulttuuri