Kapellimestari Paavo Berglund on kuollut
Kapellimestari Paavo Berglund Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa vuonna 2006.
STT
Kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisiin kapellimestareihin lukeutunut Paavo Berglund, 82, on kuollut. Hän kuoli kotonaan eilen.
Berglund työskenteli uransa aikana muun muassa Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina. 1970-luvulta lähtien hän työskenteli lähinnä ulkomailla, muun muassa Tukholman filharmonisen orkesterin ja Tanskan kuninkaallisen orkesterin ylikapellimestarina.
Hän oli myös Bournemouthin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari vuosina 1972-1979 ja levytti orkesterin kanssa muun muassa kaikki Sibeliuksen sinfoniat.
Kansainvälistä tunnustusta hän sai erityisesti juuri Sibelius-tulkinnoistaan.
Berglund aloitti muusikonuransa RSO:n viulistina vuonna 1949.
Berglundia on luonnehdittu peruskallioksi kansainvälisen kapellimestarimaailman vulkaanisessa melskeessä. Hänet palkittiin muun muassa Säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen kulttuurirahaston tunnustuspalkinnolla.