Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 28.12.2011 13:31
A A A

Kolme muusikkoa lähtee Yölinnusta

Kotimaisen iskelmän suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Yölinnun kokoonpano muuttuu. Kolme yhtyeen viidestä jäsenestä ilmoitti eroavansa bändistä Yölinnun virallisella internetsivulla.

Yölinnun kotisivulla tähdennetään, että yhtye aikoo jatkaa.

- Pojat lähtevät kohti uusia haasteita ja me "wanhat" yritämme pitää sirkuksen tien päällä. Keikkoja tehdään ensi vuonna samaan vanhaan tahtiin, uuden miehityksen voimin.

Yölinnusta lähtevät kitaristi Matti Fredriksson, basisti Kari Heiskari ja rumpali Mika Lilja.

- Työsopimuksesta ei päästy yhteisymmärrykseen. Olisi ollut kiva jatkaa, sillä bändi oli syksyn erittäin kovassa iskussa, rumpali Lilja kertoi Iskelmä-radion haastattelussa keskiviikkona.

Kaksi vuotta Yölinnussa soittanut Lilja kertoi uskovansa, että yhtye jatkaa kolmikon erosta huolimatta.

Keikkakalenterin mukaan Yölinnun on määrä palata lomalta esiintymislavoille jo helmikuun alkupuolella.

Yölintu viettää alkavana vuonna 20-vuotisjuhliaan.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Kulttuuri