Onko Beethoven vaihtoehto penkkiurheilulle?

19.2.2010 20:59 Elina Lillstrang

KONSERTIT

JYVÄSKYLÄ SINFONIA

Ihmiskunnan aarteita

Taulumäen kirkossa 18.2.2010

Yksi todellisista ihmiskunnan aarteista näki pakkasillan valon ja sai seuraansa kirkollisen penkkiurheilun viettelyksistä irtautunutta yleisöä torstaina Taulumäen kirkossa. Beethovenin "Yhdeksännen" ensimmäinen osa saikin helmen arvolle sopivan kohtelun. Tasapainoinen kuulokuva leimasi alusta alkaen ylevää Allegro-osaa. Teos tempasi mukaansa niin kuulijat kuin esiintyjätkin.

Tekeminen muuttui kuitenkin työläämmäksi toisen ja kolmannen osan ajaksi. Ensimmäinen osa tuntui vieneen parhaan terän ja imeneen kiihkeimmän intohimon. Tilaa saadessaan yksittäiset aiheet ja stemmat kuitenkin loistivat. Yhteinen tahtotila oli tiedostettu, mutta toteutuksessa jäätiin tavoitteesta.

Nälkäisenä ilon oodia odottaneen yleisön odotus palkittiin, kun Musica-kuoro ja solistit astelivat esiin neljännen osan tullessa vuoroon. Kuoron panos oli vahva. Musica soi laajassa kokoonpanossa komeasti ja kirkkaasti. Erityisesti huippukohta sujui kuin elokuvissa. Pekka Kostiaiselle kuuluu jälleen kunnia valmennustyön onnistumisesta.

Kuoron ja orkesterin energioiden välisessä paineessa solististo satsasi osuuteensa niin ikään voimallisesti. Paikoitellen tosin oli kuultavissa jopa yliyrittämistä. Kiitoksia ja kilpailumenestystä niittänyt ja keskisuomalaisille ainakin vuodentakaisen La Traviatan Violettan roolista tuttu sopraano Marjukka Tepponen oli näkyvässä roolissa ansaitusti. Tepposen lämmin ja täyteläinen ääni täydensikin vokaaliosuuden laatuvaikutelmaa entisestään.

Yhteistyö tuotti jälleen osiensa summaa suuremman kokonaisuuden. Kunnianhimoiset hankkeet ovat myös tämän innoittavan kokemuksen jälkeen tervetulleita kaupungin valiokokoonpanojen ohjelmistoihin.

Ludvig van Beethoven: Sinfonia nro 9. Kapellimestari: Patrick Gallois. Sopraano: Marjukka Tepponen. Mezzosopraano: Virpi Räisänen-Midth. Tenori: Dan Karlström. Basso: Heikki Aalto. Kuoron valmennus: Pekka Kostiainen.

Kommentoi artikkelia
Kulttuurin arviot