| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa |
|
|
|
Pasuunaperformanssia Lindbergin tapaan
KONSERTIT
Jyväskylä Sinfonia
Verenpunaista
Jyväskylän teatteritalossa 3.2.2010
Jyväskylän Sinfonian kapellimestari-, säveltäjä- ja solistivieraana esiintyi keskiviikkoiltana maailman pasunistien ykköspaikkaa pitävä ruotsalainen Christian Lindberg. Saavutettuaan kaiken pasunistina Lindberg suostui pitkällisen vastustelun jälkeen kapellimestarintehtäviin ja alkoi myös säveltää. Ja kaiken tämän Lindberg tekee vahvasti itsensä näköisellä tavalla - lavaolemusta leimaa mutkattomuus ja toisaalta suuri varmuus omasta tekemisestä.
Ensimmäiset sydämentykytykset yleisön keskuudessa sai varmasti aikaan hänen vauhdikas lavalle saapumisensa ja epämuodollinen pukeutumisensa. Eikä rauhaa tuonut myöskään Kundraan pasuunalle ja jousille. Säveltäjän itsensä kehittelemästä traagisesta henkilöhahmosta kertova teos sisältää nimittäin orkesterin sisäänmarssin Kundraan-mantraa hokien, huutoja, orkesterin liikkeitä, päähenkilön yksinpuhelua ynnä muuta epätavallista. Lindberg siis ravistelee konserttimusiikin luutuneita käsityksiä - varmasti tarkoituksellisesti, mutta samalla siten, että kaikki hänen ilmaisussaan on ehdottaman aitoa.
Pasuunan kanssa Lindberg häikäisee: uskomattoman pitkät ja korkealle kipuavat fraasit toteutuvat vaivattomasti, ja puhtaus on aivan ensiluokkaista. Kundraanista muodostui virkistävän kokonaisvaltainen musiikillinen elämys!
Toinen kuultu Lindbergin teos, Av Blod så Rött, on saanut innoituksensa August Strindbergin runosta, jossa teurastajan pöydällä verenpunaisena loistava sydän vertautuu taiteilijan sydämeen hänen antaessaan tuotoksensa yleisön arvioinnin kohteeksi. Tyylilajilokeroihin mukautumaton, monia musiikillisia aineksia sisältävä teos oli intensiivinen ja vaikuttava, runon tunnelman hyvin tavoittava.
Kapellimestarina Lindberg sai orkesterin innostettua energiseen ja keskittyneeseen suoritukseen, parhaiten tämä onnistui hänen omissa, sangen vaativissa teoksissaan. Lindbergin teosten lisäksi kuultiin Mendelssohnin Hebridit-alkusoitto, jossa merenkäynti oli varsin aggressiivista sekä Sibeliuksen herkkä Impromptu jousiorkesterille, joka sai tällä kertaa suhteellisen kulmikkaan tulkinnan.
Kapellimestari ja pasuuna: Christian Lindberg. Mendelssohn: Hebridit, konserttialkusoitto op. 26. Sibelius: Impromptu jousiorkesterille. Lindberg: Kundraan pasuunalle ja jousille ja Av Blod så Rött kamariorkesterille.
| Peliä tunteilla ja suhteilla | 28.07. 18:57 |
| Lupaavia kykyjä maailmalta | 26.07. 21:48 |
| Luovaa hulluutta | 25.07. 00:02 |
| Procol Harum häikäisi | 23.07. 18:50 |
| Kihveli soikoon on harvinaisen tasokas kyläjuhla | 17.07. 21:45 |
| Yasmin Levy lauloi sydämiin | 17.07. 21:44 |
| Letkeää Louisianan meininkiä | 16.07. 22:12 |
| Madame Butterfly | 14.07. 00:01 |
| Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti | 14.07. 00:01 |
| Ruisrock 2010 | 13.07. 00:01 |
| Käsitteellinen turistikierros | 00:01 |
| Jämsä tarvitsee taidemuseon | 28.07. 18:49 |
| Matonhakkaamisesta helmikirjailuun | 23.07. 18:33 |
| Syöksykierteessä | 11.07. 21:37 |
| Vähitellen - Johanna Pihlajamaa | 09.07. 00:01 |
| Askel lyhenee - väri syvenee | 06.07. 21:21 |
| Juhlavasti pienimuotoista | 06.07. 20:08 |
| Tilateokset määrittävät Wanhan Woimalan kokonaisuutta | 06.07. 20:08 |
| Veikko Vionoja - tekijämies - Ateneum | 03.07. 00:01 |
| Näyttely kuin lahja | 30.06. 21:17 |
| Eläköön murre! | 18.07. 00:01 |
| Aitoa ja vahvaa syvästä ja tuoreesta | 18.07. 00:01 |
| Avaruuden heijastuksia | 16.07. 10:18 |
| Ronja Ryövärintytär viihtyy sammaleet hiuksissa | 15.07. 22:18 |
| Matkanteon ja akrobatian alkeet | 15.07. 22:17 |
| Jätkät - Kuhmoisten kesäteatteri | 15.07. 00:01 |
| Luokkakokous - Keuruun Kimara | 15.07. 00:01 |
| Kaaos - Korpilahden teatteri | 13.07. 00:01 |
| Jauhot - Keskipisteen alueellinen kesäteatteri | 11.07. 00:01 |
| Saranat ja sardiinit - Kanavateatteri | 11.07. 00:01 |
| Sulavaa, palavaa, syvällistä ja energistä | 17.07. 21:47 |
| Flamencon vetovoimaa | 22.05. 21:40 |
| Liikkeen värit ja valkeat | 11.05. 22:06 |
| Tanssiva kannanotto | 19.04. 19:25 |
| Ruususen unet | 5.12.2009 20:48 |
| Tanssien imiosta marrakseen | 3.12.2009 19:25 |
| Kenneth Greve onnistuu baletin uudistamisessa | 25.10.2009 15:52 |
| Hiukan horjuva mutta kaunis balettiklassikko | 4.10.2009 22:53 |
| Taiteen maa, jota ei ole | 26.9.2009 22:11 |
| Kuka keksi tanssin? | 17.8.2009 20:10 |




