Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.03.2012 21:34

Kaksijakoinen Tannhäuser

Tannhäuser

Richard Wagnerin Tannhäuser edustaa säveltäjän murroskautta kohti uutta musiikkidraamaa. Oopperasta tuli omakohtainen ja tunnustuksellinen; vastakkain on kaksi maailmaa, aistinautinnot ja kieltäymys, ja niiden välissä kamppailee taiteilija.

Wagner käyttää yhtä lempiaihettaan oopperassa: naisen on uhrattava itsensä pelastaakseen turmeltuneen miehen. Vaikka tapahtumat sijoittuvat keskiaikaan, ja säveltäjän kirjoittama libretto jauhaa usein paikallaan, on teoksella silti sanottavaa myös nykypäivän ihmiselle.

Kantava voima on musiikki. Kapellimestari Hannu Lintu ja Tampere Filharmonia onnistuvat luomaan suuresta teoksesta ehjän ja vaikuttavan kokonaisuuden.

Vilppu Kiljusen ohjaus on pitkälti hyvin perinteinen sisältäen kauniita näyttämökuvia. Alkusoiton aikana esirippuun heijastetut korkean veisun säkeet ovat hyvä idea. Sitä vastoin Wolframin seikkailut videokamera kädessä ympäri näyttämöä tuntuvat tulevan toisesta maailmasta.

Kimmo Viskarin visuaalinen suunnittelu on raikas. Alun ruusunpunainen Venusvuori luo herkän vaikutelman ollen kuitenkin maineeseensa nähden aika hiljainen ja rauhallinen paikka. Toisen ja kolmannen näytöksen monumentaalinen kuva on helposti muuttuva ja toimiva.

Richard Deckerin Tannhäuser oli hyvin kaksijakoinen. Hänen näyttämöllinen roolihahmonsa on sopivasti ”hukassa”, mutta laulullisesti se jää vaatimattomaksi. Ääni on kireä ja kapea. Myös voimattomuus ja sävyjen puute vaivaavat pahasti. Parhaiten hän onnistui duetoissa Elisabethin kanssa.

Elisabet Strid Elisabethina onnistui laulullisesti hyvin. Hän omaa erinomaisen pehmeän äänen, jota hän käyttää monipuolisesti sekä musikaalisesti. Hänen näyttämöllinen tyyppinsä oli kuitenkin suuressa ristiriidassa äänellisen pehmeyden ja ymmärryksen kanssa.

Johanna Rusanen-Kartanon Venus on laulullisesti ehyt, mutta turmiollista viettelijää olisi voinut olla enemmän.

Musiikillisesti illan parasta antia oli Mika Kares Hermannina. Hänen syvä bassonsa soi pyöreän täyteläisesti ja hänen näyttämötyössään on uskottavaa luotettavuutta. Gabriel Suovasen Wolfram on varma suoritus. Hän laulaa erittäin musikaalisesti ja huolitellusti, mutta ajoittain turhat pienet paisutukset fraasin keskellä häiritsevät suurta linjaa.

Kuoro hoitaa osuutensa taidokkaasti. Etenkin naisäänet kunnostautuvat kauniilla soinnilla. Miehillä tahtoi joskus voima loppua kesken.

Musiikinjohto: Hannu Lintu. Ohjaus: Vilppu Kiljunen. Visuaalinen suunnittelu: Kimmo Viskari. Valosuunnittelu: Jussi Kamunen. Kuorokapellimestari: Heikki Liimola. Solistit: Richard Decker, tenori (Tannhäuser), Elisabet Strid, sopraano (Elisabeth), Johanna Rusanen-Kartano, sopraano (Venus), Gabriel Suovanen, baritoni (Wolfram von Eschenbach), Mika Kares, basso (Hermann), Dan Karlström, tenori (Walther von der Vogelweide), Ville Rusanen, basso (Biterolf), Petri Bäckström, tenori (Heinrich von Schreiber), Petri Lindroos, basso (Reinmar von Zweter).

Seuraa meitä Facebookissa