Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 28.08.2010 17:35
A A A

Lämmön tuoksuisia tuokioita

Maisa Kivi

Tuokioita

Galleria Beckerissä
1.9.2010 saakka
Saarijärven Tarvaalassa nykyään asuva kuvataiteilija Maisa Kivi on tullut tunnetuksi Laaja-Artin korkeatasoisista kesänäyttelystä ja koko taidetaloideastaan, jossa yhdistyivät taidekasvatus ja kulttuurielämykset idyllisessä maaseutumaisemassa.

Kuvaamataidonopettajan koulutuksen saanut Kivi on ollut mukana monessa muussakin, tehnyt omaa taidetta siinä sivussa, mutta nyt löytänyt vapauden suunnata toimintatarmonsa pääsiallisesti omaan taiteelliseen työskentelyyn.

Galleria Beckerissä on esillä Kiven maalauksia ja muutama litografia viimeisten vuosien ajalta. Näyttelyn nimenä Tuokioita viittaa hetkellisiin huomioihin, arjen kuvavirrasta erilleen poimittuun ja esiin nostettuun.

Osittain Maisa Kiven maalaukset ovatkin pysähdyksiä ja huomioita. Erityisesti pienten akryylimaalausten sarjoissa, jotka aiheiden ja nimien perusteella on maalattu Espanjan opintomatkalla, on monia hienoja sommitelmia ja puhuttelevia väririnnastuksia. Näissä maalauksissa tuokiot ovat vahvasti läsnä.

Myös suurissa lämpimänhehkeissä maalauksissa, joissa naishahmo on jossain edellisen tanssin ja seuraavan "saanko luvan" välisessä tilanteessa, on tuokion helmasta saatu napattua kiinni mielenkiintoisen kesäntuoksuisesti. Lavatanssien ja kesäyön tunnelma on käsikosketeltavissa.

Suuret alastontutkielmat sekä akvarellisarjat ja litografiat flamencotanssijoista sen sijaan eivät jaksa kantaa samoin. Ihmistä kuvattaessa, varsinkin kun on kyse liikkeen vangitsemisesta esimerkiksi tanssissa, on silmä äärettömän herkkä huomaamaan vartalon mittasuhteiden ja asentojen kömpelyydet ja epäloogisuudet. Pyörähdys ei pyörikään koko vartalon mitalta, ojennus ei ulotu tarpeeksi pitkälle tai selkä ei kaareudu luontevasti lantion ja käden painopisteiden välillä.

Kiven tuokiot ovat väreinä ja muotoina esitettyinä parhaimmillaan. Kivellä on hieno värin ja väririnnastusten ymmärrys ja kyky tuoda esiin tunnelmia värien avulla. Värien voimalla hän myös ohittaa mittasuhteissa mahdollisesti olevat epätäsmällisyydet. Nämä tuokiot tuoksuvat kokonaisvaltaisesti kesältä ja lämmöltä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kulttuuri