Maalauksellista juhlavuutta
ALEKSIS SALUSJÄRVI
JYVÄSKYLÄN TAITEILIJASEURAN 65-VUOTISJUHLAVUODEN NELJÄS NÄYTTELY
Keskisuomalaisen aulagalleriassa 29.10.2010 saakka.
Keskisuomalaisen aulagalleria on täyttynyt pelkistetyistä ja maalauksellisista teoksista. Niistä muodostuu ilmava ja juhlava, mutta riskittömän tuntuinen kokonaisuus.
Inkeriläisen Olga Malytchevan maalauksissa näkyy taituruus ja vahvoja vaikutteita varhaisesta modernismista. Hänen meditatiivisissa teoksissaan toistuu eroottissävytteinen naishahmo.
Olga Malytcheva on parhaimmillaan pelkistäessään työnsä äärimmilleen, jolloin maalauksista korostuu figuuria piirtävä aistikas viiva ja väripinnat. Herkästä jäljestä näkee harvinaisella tavalla, että myös kankaan pohjustaminen voi olla ilmaisuvoimaista maalaamista.
Malytchevan tekniikka ja aihevalinnat ajavat etsimään teoksille vastinpareja klassikoista. Vaikutteita tuntuu löytyvän ainakin Edgar Degas'n aistikkuudesta ja Gustav Klimtin haaveellisuudesta.
Outi Markkanen on osallistunut näyttelyyn esinekoosteilla. Koko näyttelytilaa hallitsee hänen teoksensa Perintö, joka koostuu jättimäisellä kultaisella tyynyllä lepäävästä suuresta kaulakorusta.
Tarkempi katsominen paljastaa kaulakorun korukivien olevan tummanruskeaksi maalattuja muovipulloja, mikä muuttaa teoksen viestin ekologiseksi. Aikamme kulttuuriperintö on luonnossa hajoamaton muovijäte. Sinänsä kekseliästä teosta raskauttaa hätiköidyn tuntuinen toteutus.
Rune Snellmanin ja Virpi Leinosen valokuvia yhdistävät paitsi kasviaiheet myös maalaukselliset väripinnat. Snellmanin kuvien tiukka asetelmallisuus ja kliininen valaistus tekevät kuvien kasveista kynäruiskumaalatun oloisia.
Kuvien tekninen toteutus on ensiluokkaista ja viileäntyylikästä. Leinosen teoksissa taas korostuu lähes pelkästään väripinnat. Kukka-aiheet pelkistyvät valon maalaamiin pehmeisiin väreihin, jotka ovat kuvan terävyysalueen ulkopuolella.
Vaikutelma on elokuvallisen miellyttävä, vaikka teosnimien mahtipontisuus tuntuukin hieman yliampuvalta.
Keskisuomalaisen aulagalleria, Aholaidantie 3, avoinna ma-pe kello 8.30-16, tänään kello 12-16 Kulttuurisuunnistuksen rastina.