Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2010 16:39
A A A

Naantalissa juhlitaan Aulis Sallista

Tänä vuonna 75 vuotta täyttävä säveltäjä Aulis Sallinen on yksi Naantalin musiikkijuhlien nimistä ensi kesänä. Sallisen tuotannosta esitetään kaikkiaan kahdeksan teosta. Kantaesityksenä kuullaan Pianotrio Ralf Gothónin, Elina Vähälän ja Arto Noraksen esittämänä.

Sallisen nimikkokonsertin ohjelmistoon sisältyy muun muassa Paavo Haavikon muistolle omistettu "Puut, kaikki heidän vihreytensä" sellolle ja jousille. Kyseessä on Suomen ensiesitys.

Kesän nimiä ovat myös Frédéric Chopin ja Robert Schuman, joiden syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta.

Uusi taiteilijavieras Naantalissa on englantilainen sopraanolegenda Felicity Lott.

Lapsille on tarjolla Mauri Kunnaksen kirjaan pohjautuva Jaakko Kuusiston säveltämä Koirien Kalevala.

Musiikkijuhlat järjestetään 8.-20. kesäkuuta. Ohjelma sisältää yhteensä 32 konserttia.





Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kulttuuri