Nukenaskelin menneisyyteen
Nukketaide tuo Jyväskylän historiaan ripauksen huumoria ja tavallisuutta jäykkien valokuvien keskelle.
RAISA JÄNTTI
SUOMEN NUKKETAITEILIJAT RY
Eletty eilinen
Keski-Suomen museossa 19.2.2012 saakka
Räätäli istuu pöydällä ompelemassa ja oppipoika konttaa neulojen perässä lattialla. Palomiehet patsastelevat mahat pystyssä. Hipit ovat kerääntyneet Jyväskylän Seminaarinmäelle soittamaan kitaraa ja tanssimaan.
Eletty eilinen -näyttelyssä Jyväskylän historian tapahtumia elävöitetään nukketaiteella. Samalla historian mustavalkokuviin puhkeaa uusi ulottuvuus. Suomen Nukketaiteilijat ry.:n jäsenten valmistamat nuket tuovat mukanaan inhimillisyyttä, joka usein puuttuu vanhoista, jäykistä valokuvista. Historia ei ole väritöntä, eivätkä ihmiset oleellisesti erilaisia nyt kuin kaksisataa vuotta sitten.
Nukketaiteilijoiden persoonallisuus näkyy näyttelyssä siten, että taiteilijat ovat itse valinneet kuvattavat tuokionsa ehdotettujen joukosta. Ehkä juuri tämän vuoksi asetelmiin tihkuu sympaattisuutta - kukin on valinnut sen hetken ja sellaiset hahmot, jotka tuntee itselleen läheisiksi. Jostain kumman syystä nuket tuovat mukanaan myös ripauksen huumoria. Ikään kuin historiaa olisi nukkejen kautta lupa katsella ruohonjuuritasolta, vailla virallisia totuuksia.
Nuket on näyttelyssä alistettu historialle. Nukeista ei esimerkiksi löydy materiaalitietoja. Olisi kiinnostavaa tietää, onko päitä tehty posliinista, savesta vai jostakin muusta. Myös vaatteiden ja monien huolella toteutettujen pienoismaailmojen materiaalikirjo kiinnostaisi.
Toisaalta näyttelyn ei ole tarkoituskaan esitellä nukketaiteen erikoisuuksia vaan antaa uudenlaista potkua Jyväskylän historian hetkiin. Pitkät, informatiiviset tekstit jokaisesta vuosikymmenestä taustoittavat kaupungin menneisyyttä. Nuket ovat kurkistus arkeen teollisuuden kehityksestä, kulttuuritapahtumista ja metsäkaupoista kertovien tekstien takana.
Nukentekijöiden oma tyyli näkyy erityisesti nukkejen kasvoissa. Toisten nuket ovat karkeapiirteisiä ja tukevia, toisten siloposkisia ja aikuisenakin lapsenomaisen näköisiä. Herkästi maalatut kasvot tuovat historian vaatimaa arvokkuutta, kun taas nukenvartaloiden tahaton taipumattomuus tekee asennoista usein hiukan koomisia.
Kasvot vievät helposti huomion nukkejen muilta ansioilta, mutta vaatetus, hiukset, kengät ja pieni esineistökin on tarkkaan harkittua. Miniatyyritaiteesta ei kuitenkaan ole kyse; kivääritehtaan arkea kuvittaville nukeille riittää aseeksi kipsinen kopio. Aitous on tunnetta, ei välttämättä esineiden mahdollisimman tarkkaa toistamista.