Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.06.2011 20:53
A A A

Onnellisten tähtien alla syntynyt

TEATTERI EUROOPPA NELJÄ

Juice-musikaali

Ensi-ilta Laajavuoressa 17.6.2011
Teatteri Eurooppa Neljä on pessyt kasvonsa! Juice-musikaali on teatteria ja ehjä esitys; ei pelkkää sketsiviihdettä, jossa hittibiisit ja puhekuplat vuorottelevat.

Miten tämä on mahdollista?

Siten, että musikaalin pohjalla on käsikirjoitus, joka ei ole tyhjää höttöä ja yleisön kosiskelua. Se esittää Juice Leskisen elämän kohtauksina paisuttelematta lööppiskandaaleilla, myötäeläen: uskaltaen tuoda esille ihmisen. Toiseksi esityksen ohjaaja Taava Hakala on onnistunut välittämään työryhmälle näkemyksensä niin, että esityksen koherenssi säilyy, ja jokainen yksityiskohta tukee kokonaisuutta.

Kolmanneksi Emilia Laitisen koreografiat istuvat esitykseen kuin nakutettu. Ne eivät ole itsetarkoitus tai ulkoista koristelua, vaan luonteva osa musikaalia. Lisäksi esiintyjien tarkkuus ja kyky seurata vaativia askel- ja muita kuvioita on suorastaan hämmästyttävää.

Neljänneksi: musikaaliin valitut Juicen biisit ovat toki tuttua ja tasokasta Juicea, mutta tuttuudestaan huolimatta eivät ole halpahintaista laskelmointia. Ne istuvat yhteen tukevat juonta, ja kuljettavat sitä kommentoiden eteenpäin. Ja bändi hoitaa osuutensa hienosti!

Parasta kaikesta on esiintyjistä välittyvä riemu ja taito. He osaavat laulaa, tanssia, replikoida ja tehdä roolinsa luonteikkaasti. Katsojan ei tarvitse tuntea myötähäpeää. Jyri Ojansivu tamperelaisrenttuna tekee tarkkaa työtä, eikä rooli putoa päältä hetkeksikään. Ojansivun ja Antti Heikkisen Martti Syrjä - Ismo Alanko -duetto on yksi herkkupaloista; Jari Silventoinen vakuuttaa lukuisissa rooleissaan. Miika Alatupa osoittaa ilmeikkyytensä niin Brežnevinä kuin tanssijana, ja Maija Sydänmaanlakka laulaa kuin enkeli.

Entäs sitten Juice? Näyttämöllä on mies, jonka elämästä ei traagisia sen enemmän kuin tragikoomisiakaan piirteitä puuttunut. Juha Junttu pääroolissa tuo esille Juicen luonteen haavoittuvaisuuden, kivunkin. Juntun Juice on elävä ja tunteva ihminen, ei ainoastaan kansakunnan kaapin päälle nostettu ikoni. Itseriittoisen ulkokuoren alta kuoriutuu poika ja mies, joka eli elämän, josta "voisi tehdä näytelmän".

Käsikirjoitus: Taava Hakala, Jani Koskinen, Jussi Rekonen. Ohjaus: T. Hakala. Kapellimestari: Antti Parviainen. Koreografia: Emilia Laitinen. Rooleissa: Juha Junttu. Suvi Pöntinen, Maija Sydänmaanlakka, Jari Silventoinen, Jyri Ojansivu, Antti Heikkinen, Juha Valkama, A. Parviainen, P. Mutikainen, S. Varjotie, J. Halttunen, Miika Alatupa, E. Laitinen, Nina Peränen, Elsa Kalervo, Tytti Liukkonen, Henna Simojoki, Tiina Iisala.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Kulttuuri