Perho lauloi kuorokisan voittoon
Raija Sahlgren
Perhon lukio lauloi voittoon lukioiden välisessä kuorokisassa keskiviikkona. Perhon lukion haastamaan kisaan osallistuivat Perhon lisäksi Alajärven, Saarijärven ja Toholammin lukiot.
Muita kuoroja tuomaristo ei laittanut paremmuusjärjestykseen vaan katsoi muiden kuorojen olevan tasaveroisia.
- Kuorolaulu on nyt in, totesivat juontajat Niko Teikari ja Kari Karhula, kertoessaan taustaa kuorosota-kilpailun järjestämisestä Perhossa.
Saarijärven lukio oli mukana kannustusjoukkoineen.
- Tultiin tsemppaamaan ja pitämään hauskaa ja näkemään muita lukiolaisia. Perhon suuntaa ei tule niin käytyä. Virkistävää lähteä tähänkin suuntaan, totesi äidinkielenopettaja Marjaana Taipale.
Tuomarit kiittivät kuoroja siitä, että nämä olivat hyvin lyhyessä ajassa valmistaneet tasokkaan ohjelmistoon. Tuomarit rohkaisivat kuoroja jatkamaan arvokasta työtä neuvomalla kuoroja mm. äänenmuodostuksessa, nyansseissa ja sanan artikulaatioissa.
Perhon kunnan opetustoimenjohtaja Outi Leväniemi oli mielissään siitä, että lukiot olivat vastanneet kuorosotahaasteeseen hyvin.
- Mukava, että haaste tavoitti niin lukiot kuin yleisönkin näin runsaasti. Näin keväällä perholaisiin olosuhteisiin nähden yleisömäärä lähes 250 on todella hyvä. Kuorolaisiakin oli lähes 100.
Kaikilla lukioiden kuoroilla oli helmiä esityksissään, Leväniemi kiitteli.
Perhon lukio sai järjestelyihin muun muassa Homma-rahaa.
Järjestelyissä mukana olleet sekä kuorossa laulaneet lukion toisen luokan oppilaat Anna Kirvesmäki ja Maiju Erkkilä olivat innoissaan.
- Vaikka jouduttiin nipistämään aikaa harjoituksiin eri koulutunneista niin kuitenkin tämä oli aivan huippujuttu, joka antoi lisää energiaa koulutyöhön!
Lisää lukioiden välisestä kuorosota-kilpailusta torstain lehdestä.