Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.08.2010 20:19
A A A

Pisteliästä Jotunia ja tragikoomisia naiskuvia

TEATTERI

Jyväskylän Kansannäyttämö

Jotuni-festari

Esitykset 6.8.2010

Maria Jotunin tekstit ja naiskuvat ovat haasteellisia, innostavia ja vaativiakin harrastelijanäyttelijöille. Aina eivät taidot ja kyvyt kuitenkaan välttämättä riitä muodostamaan kokonaista ihmiskuvaa kaikkine ristiriitaisine pyrkimyksineen. Jotunin dynaaminen dialogi jää usein puolitiehen.

Silloin pitäisi ohjauksen kehittää muita vaihtoehtoja, kuten vaikkapa jonkinlaista huonon maun estetiikkaa, tyylittelyä ja absurdiikkaa. Hämmennyksen synnyttäminen voi olla luova teko, joka purkaa ennakkoasetelmien jäykkyyttä.

Näin osittain käykin Kansannäyttämön Jotuni-illassa, jossa ylioppilasteatterista tuttu Vesa Partanen irroittelee rohkeasti Matami Röhelinin roolissa.

Partanen saa Röhelinin häikäilemättömyyteen ja irvokkuuteen sävyjä, jotka ovat samalla kertaa karmaisevia että humoristisia. Suomen tunnetuin Matami Röhelin on tietysti ollut Emmi Jurkka, mutta nyt Partanen tekee aivan omalaisensa absurdin Röhelinin.

Kun on tunteet -episodissa Marjukka Mykkänen esittää piikasta, joka pohtii rakkauden olemusta ja onnen sattumanvaraisuutta. Mykkänen onnistuu luomaan pienin keinoin kokonaisen ihmiskohtalon, jonka elämäntie on jo viitoitettu. Mykkäsen tulkinta luottaa luonnollisuuteen, ja tuo esiin Jotunin monologin sisäisen ja ristiriitaisen vuoropuhelun luonteen aidolla tavalla.

Josefiina-nimisessä tarinassa käännetään uskonasiat uuteen asentoon. Uskossakaan ei ihminen pääse itsekkyydestään ja omanedun tavoittelustaan. Marjatta Pitkäsen tulkinta Josefiinan roolissa tuo kyllä esille uskon maneerit ja maailmankuvan mekaanisuuden, mutta jossain määrin hieman yksiviivaisella tavalla. Vaihdetta pitäisi välillä vaihtaa.

Kaiken kaikkiaan, tietystä ilmaisun varovaisuudesta ja mekaanisuudesta huolimatta, Jotuni-ilta oli mainio avaus Jotunin tuotannon esittelylle. Toivottavasti tämä saa jatkoa ja uusia ja tuoreita Jotuni-dramatisointeja.

Hannu Waarala

Ohjaus: Tarja-Liisa Qvintus (Kun on tunteet, Matami Röhelin, Kyökin puolella) ja Aira Airola (Ikkunanpesijöitä, Josefiina). Rooleissa: Marjukka Mykkänen, Vesa Partanen, Pia Kautto, Mirja Huhtala, Nina Kaari, Eeva Ikonen, Pirjo Kihlström, Marjatta Pitkänen, Maritta Jylhälehto. Esitykset su 8.8. ja ti 10.8. klo 19.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kulttuuri