Sinikka Nopolan esikoisteoksesta uusintapainos
STT
Risto Räppääjä -tarinoistaan tunnetun Sinikka Nopolan esikoisteoksesta julkaistaan uusintapainos. Nopolan novellikokoelma Teepussit (Gummerus) ilmestyi alun perin vuonna 1987.
- Tuo vuosi oli henkisesti lähempänä 1960-lukua kuin tätä aikaa. Kirjallisuus ja kirjojen julkaiseminen oli nykyistä vakavampaa touhua. Minäkin olin nirppanokkainen korkeakulttuuri-ihminen, joka teki tiukan jaon viihteen ja taiteen välille, Nopola muistelee.
Teepussit-novelleissa vilahtelevat Nopolan tulevien hahmojen esikuvat. Hän kertoo kynäilleensä kirjan useimpien henkilöiden filosofoinnin tekosyvälliseksi - ja järkyttyneensä, kun höpötykset otettiin osin tosissaan.
Sinikka Nopola on noussut suosioon erityisesti hämäläiskirjoillaan sekä Risto Räppääjä- ja Heinähattu ja Vilttitossu -lastenkirjoilla. Lastenkirjat Nopola on kirjoittanut siskonsa Tiina Nopolan kanssa.