Sinustako Keski-Suomen kirjaviisas?
Keskisuomalainen ja Jyväskylän messut etsivät helmi-maaliskuun ajan Kirjaviisasta. Keskisuomalainen julkaisee verkkosivuillaan 1.2. - 8.3. välisenä aikana joka maanantai kolme kirjallisuusaiheista kysymystä. Kilpailuun voi lähteä mukaan koska vain.
Viisi eniten oikeita vastauksia antanutta pääsee kirjamessuilla sunnuntaina 28.3. järjestettävään finaaliin. Yleisön edessä käytävän finaalin pääpalkintona on sadan euron kirjalahjakortti. Muut finalistit saavat 50 euron kirjalahjakortin.
- Suosittelemme, että pyrit vastaamaan ilman Googlen apua, sillä finaalissa ei ole internetiä apuna, Keskisuomalaisen verkkotuottaja Juho Hämäläinen sanoo.
Jos kirjaviisaita löytyy lopussa enemmän kuin viisi, loppukilpailijat arvotaan.
Lisäksi arvotaan viikoittain osallistuneiden kesken lippuja Elämysviikonloppu-tapahtumaan, jonka osa kirjamessut ovat. Kirjamessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 27.-28. maaliskuuta 2010.