Piukat paikat lähes täydellisesti

12.6.2009 20:29 JORMA POLLARI

KESÄTEATTERI

HEINOLAN KESÄTEATTERI

Piukat paikat

Ensi-ilta 11.6.2009

Heinolan kesäteatteri esittää jälleen musiikkikomediaa Piukat paikat. Edellinen kerta oli vuonna 2001. Eikä siinä mitään: näytelmä on yksi hauskimpia koskaan ja teatterissa se toimii omana sovituksenaan elokuvan veroisesti milloin tahansa.

Arja Koriseva esittää Marilyniä - vai oliko se Sugaria? - ja ansaitsee erityiskehun. Laulut tosin on sovitettu turhan matalalle, mutta niistäkin hän selviää. Innostavampaa on todeta hänen luonteva näyttämöllä olonsa, hehkeä kehon kielensä sekä onnistunut kontaktinsa vastanäyttelijöihin. Replikointikin sujuu vaivatta.

Jussi Lampi tekee hervottoman Josephinen. Jyhkeä fyysinen olemus luo rooliin ennen näkemätöntä lisätehoa. Eero Saarinen tulkitsee Daphnen intensiivisesti ja tarkasti. Miesten yhteistyö säkenöi, ja parasta on, etteivät he yritä olla naisia, esimerkiksi ylikorosteisine äänenvääntöineen. Nyt nähty riittää vallan mainiosti. Ilmari Saarelainen karismallaan täydentää komiikkaa, etenkin laulamalla loistavasti.

Tiina Brännare näyttää vakinaistuvan musikaaliohjaajana myös Heinolassa. Mikäs siinä: hän luo ehyitä ja näyttävästi viihdyttäviä esityksiä. Tällä kertaa vain päälleliimattua alapäähuumoria on vaikea niellä, koska tämä näytelmä ei tarvitse suomalaisten kesäteatterikliseiden täydennystä. Muuten upeissa lavasteissa kaikki natsaa komeita tansseja myöten.

"Tämä kokemus riittää koko kesän riemuksi", kiteytti arkeensa palaava katsoja monen muun läsnäolleen tuntemukset. Kannattaa pitää todella kiirettä, sillä useimmat esitykset on jo loppuunmyyty.

Billy Wilder & I.A.L. Diamond: Piukat paikat. Ohjaus: Tiina Brännare. Rooleissa mm. Ilmari Saarelainen, Arja Koriseva, Jussi Lampi, Eero Saarinen ja Susanna Haavisto.

Kommentoi artikkelia
Kulttuurin arviot